Vammautuminen

Kun olin saanut hiljalleen ajettua Deprakinen alas, yhtäkkiä en saanutkaan enää nukutuksi. Yöunet loppuivat kuin seinään. Valvoin kolme kokonaista vuorokautta, eikä Ketipinor enää toiminut. Olin kyllä laskenut myös Ketipinorin annostusta parin vuoden ajan 100 -> 25 mg, mutta se oli toiminut tuolla pienimmälläkin annoksella ennen kuin lopetin Deprakinen. En ollut ikinä kokenut niin täydellistä kyvyttömyyttä nukahtaa, vaikka ajoittaisia univaikeuksia minullakin oli elämäni aikana ollut — sellaisethan ovat ihan normaaleja ja niitä on jokaisella. Kehoni tai hermostoni ei enää muistanut, kuinka rentoudutaan ja nukutaan, kun en enää ottanut sitä lääkettä ja GABA- eli gamma-aminovoihappo-pitoisuudet aivoissani varmaan heittelivät tai olivat liian alhaiset. Aivojeni välittäjäaineiden toiminta oli mennyt uusiksi, kun kymmenen vuoden turha, mutta pysyviä vaurioita tehnyt, lääkitys lopetettiin.

Minulle tuli tuosta epilepsialääkkeestä, jota myös joskus määrätään mielenterveyssyistä, siis kuulo-oireita, kuten tinnitusta, kuulonalenema — joka todettiin lääkärissä ja johon sain jopa kuulokojeen — sekä ääniyliherkkyys, joka on estänyt kuulokojeen käytön. Päässäni tai korvissani on kuulunut noin kuuden vuoden ajan jatkuvasti kuin helikopterin ääni silloin, kun räpäytän silmiäni tai suljen silmäni, eli lähes jatkuvasti. Aivan normaalitkin äänet saavat korvani särähtelemään ja tuottavat kipua. Pahimpia ovat suihkun tai paistamisen äänet sekä korkeat, terävät tai yhtäkkiset äänet. Huonoimpina päivinä oma ääneni särähtelee korviini kipeästi ja puhuminen tuntuu kurjalta sen vuoksi. Korvissa on myös jatkuvasti paineenvaihteluita, vähän niin kuin olisin junatunnelissa. Joinain aamuina herään ns. paukahduksiin ”pääni sisällä”, mutta nämä ovat onneksi vähentyneet huomattavasti. Kun olen pelokas, saan sähköiskuja päähäni, mutta en ole varma liittyykö se näihin kuulo-oireisiin, koska se on enemmän tuntoaistimus.

Sen jälkeen, kun olin lopettanut Deprakinen, aloin pohtimaan ja ottamaan selvää muistakin lääkkeistä ja niiden vaikutuksista. Päätin lopettaa myös Ketipinorin, koska minulle oltiin määrätty sitä ilman mitään kunnollisia perusteita. Reseptiä oltiin aina vain uusittu kymmenen vuoden ajan, koska kukaan ei kehottanut lopettamaan sitä.

Ketipinoriakaan ei voinut lopettaa seinään ja ajoinkin sen alas hyvin, hyvin varovasti. Olin vuosien varrella oppinut kuuntelemaan itseäni tarkasti, mikä oli vastakohtaista nuoremman minän välinpitämättömyydelle itsestäni. Lääkärit eivät tietenkään yhdistäneet rytmihäiriöitä Ketipinoriin. He vain toitottivat, että ne ovat hyvälaatusia. Itse huomasin sen vaikutuksen sydämelle, kun välillä jouduin ottamaan sitä uudestaan, kun unettomuus oli niin pahaa, enkä ollut nukkunut aikoihin kunnolla. Heti alkoi tulla enemmän sydänoireita, kuten tykyttelyä ja muljahduksia. Jos olin ottanut Ketipinoria yöllä, seuraavana päivänä sydän muljahteli inhottavasti monta kertaa ja syke nousi pilviin ihan puskista. Lopulta pääsin irti Ketipinorista, mutta unettomuudesta en, ja vaikeuksia oli vielä luvassa.