Makaan hämärässä asunnossani alkuiltapäivästä. En ole siirtänyt pimennysverhoja sivuun. Tuijotan seinälle ripustamaani koristenaamiota sen tyhjiin silmäreikiin. Mitä minulla on annettavaa kenellekään? Kohta pitäisi taas laittaa naamio kasvoille ja muuntua – ajatuskin siitä kammottaa ja rasittaa. Yritän miettiä elämääni ja syytä olemassaololleni, mutta mieleen ei tule mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti