Vuoden 2006 alkupuolella hakeuduin työvoimatoimiston kautta harjoittelijaksi työmarkkinatuella kotikuntani sairaalaosastolle, jonka tarkemmat tiedot pidän nyt itselläni. Mainittakoon kuitenkin, ettei kyseinen sairaala ole enää toiminnassa. Tuo työharjoittelujakso onkin yksi mukavimmista muistoistani nuoruuteeni liittyen.
Työskentelin eräällä osastolla puoli vuotta, mikä oli ainakin niihin aikoihin maksimiaika työharjoittelua. Ystävystyin siellä parin työkaverin, ja myös erään iäkkäämmän potilaan kanssa, joka on ikävä kyllä edesmennyt. Työharjoittelu sujui muuten oikein mainiosti, mutta jotkut vanhemmat ja vakinaiset työntekijät häiriköivät minua pari kertaa — onneksi se ei ollut kuitenkaan jatkuvaa. Olen kuitenkin todella kiitollinen siitä, että työharjoittelu meni enimmäkseen hyvin ja sain niin mukavia muistoja sekä kokemuksen siitä, että minä pärjään.
Lyhyesti tässä kohtaa mainittakoon, että olin alkanut myös seurustelemaan ensimmäistä kertaa vakavasti ja pidemmästi, kun tapasin kaverin kautta itseäni hiukan vanhemman henkilön. Muistikuvani ovat seurustelun tarkemmasta alkamisajankohdasta ja siltä osin hieman sekavat, olinko silloin jo ehtinyt muuttaa omilleni vai asuinko vielä lapsuudenkodissani, kun tapailu alkoi. Muistelen niin, että asuin tavatessamme vielä vähän aikaa lapsuudenkodissa ja sitten muutin omilleni. Mukanani tuli myös valkoinen lemmikkikaniini.
Kesällä, kun seurustelua oli kestänyt noin vuoden päivät, asuinkin jo yhdessä silloisen miesystäväni kanssa. Syksyllä, työharjoittelun päätyttyä, menin jälleen yrittämään lukio-opintoja — tällä kertaa iltalukioon. Silloin keskityin lähinnä kielten opintoihin, sillä ne ovat aina olleet vahvuuteni, ja niihin minulla on riittänyt paremmin motivaatiota ja keskittymiskykyäkin.
Elin muuten kohtalaisen normaalia 18-vuotiaan elämää ”perjantaikännäilyineen” ja baarissa notkumisineen, mutta joiltain osin erotuin joukosta. Sain usein kuulla siitä, että päihdyin voimakkaasti aika pienestäkin määrästä alkoholia — tai ehkä sittenkin kavereillani oli vain poikkeuksellisen hyvä toleranssi. Niin tai näin, huomasin alkoholin estoja poistavan vaikutuksen. Paljon kertonee sekin, etten muista noista illoista enää juuri mitään, kun minut oli kutsuttu johonkin. Ja siinä ei ole kyllä yhtään mitään hienoa. Kiusallisinta on ollut kuulla jälkikäteen naureskelua siitä, minkälaisessa kunnossa minun on kerrottu olleen.
Seuraavana vuonna menin taas uuteen työharjoittelupaikkaan, ja sielläkin kului puoli vuotta. Samana vuonna tuli koettua monenlaista, enkä niistä halua kirjoittaa yksityiskohtaisesti julkiseen blogiin, vaikka niilläkin kokemuksillani oli vaikutusta siihen, miksi jossain vaiheessa käännyin juuri tietylle polulle tai miksi yleinen luottamukseni vaikkapa miehiin horjui. Parisuhteeni päätyttyä nimittäin ajauduin huonotapaisten miesten kanssa tekemisiin ja tapailuihin, joista kaksi tai periaatteessa kolme oli auktoriteettiasemassa suhteessa minuun — ja käyttivät sitä omaksi edukseen. Toisaalta vuosi 2007 oli minulle tietyllä tapaa vapautumisen aikaa, ja tunsin, koin, näin ja kasvoin paljon lyhyessä ajassa. Tein silti paljon virheitä ja sama linja jatkui tulevinakin vuosina. En tiedä olisiko niiltä voinut välttyäkään, mutta jossittelu ei auta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti